Näytetään tekstit, joissa on tunniste hailuoto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hailuoto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kokoontuminen Marjaniemessä

Ensin piti hankkiutua siis Marjaniemeen, jossa oli ensimmäiset kokoontumisajot. Sääennusteita oli tutkittu tarkasti. Näytti lupailevan poutasäätä ja heikkoa tuulta menomatkaksi. Meille oli tullut ymmärrys, että lähdettäisiin yhtä matkaa kotisatamasta ja siinä uskossa olimme veneellä klo 9, mutta ketään ei näkynyt, joten epäilimme erehtyneemme päivästä.

Onneksi Avestarin pojat puuhailivat omalla veneellään siihen malliin, että uskalsimme lähteä liikkeelle, varsinkin kun omat gastimme olivat jo kasassa. Meitä oli kipparin lisäksi kipparin puoliso ja kaksi purjehduksesta innostunutta gastia. Tihkusateessa siis lähdimme ja hyvässä tullessa seilasimme Marjaniemeen, jossa aloimme odotella matkakumppaneitamme. Heitä alkoikin sitten pikku hiljaa ilmaantua satamaan. Illan suussa saapui Omppu ja yöllä viimeisenä Leda sekä meripelastusalus Hebe Kemistä, jonka oli määrä seurata meitä matkan ajan ja turvata kulkuamme.

Marjaniemessä saunottiin ja tutusteltiin tuleviin matkakumppaneihin. Testattiin tutkaa ja muista laitteita. Kaikki oli kunnossa,  joten matka niiden puolesta alkakoon. Illalla satoi ja taivaalla oli komea sateenkaari. Eskaaderiveneiden lisäksi satamassa oli vain muutama vene, muun muassa puolalainen yksinpurjehtija, joka oli Perämeren kierroksella hänkin. Rauhallista oli, meri antoi nukkua. Kippari oli halunnut Ruotsin lipun mastoon jo valmiiksi, mutta sen asentoa jouduttiin korjaamaan, kun saimme naapuriveneestä vinkin, että se oli asettunut suruliputusasentoon. No, sellaista sattuu.

/Ritva

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Etelää kohti

Regatalle lähdimme Oulusta yhdeksän aikaan maanantaiaamuna. Tavoitteena oli purjehtia niin pitkälle, kuin mahdollista. Muista tiedossa olevista Oulun kisaajista Sinilintu oli lähdössä iltapäivästä ja Meta-Baron illalla.

Ensimmäinen reittivalinta tehtiin, kun päätimme kiertää Hailuodon mantereen puolen väylää pitkin. Reitti ei kuulemma olisi muuten ongelmallinen, mutta pohjakasvillisuus väylällä ja sen lähistöllä voisi moottoriajossa koitua ongelmaksi. Yksi tällainen kasvustopaikka ylitettiinkin, mutta purjeet eivät kasvustoa matkaan ottaneet. Jos köynnökset potkuriin tarttuvat, oli ratkaisu kuulemma pakilla ajo, jolloin liaanit purkautuvat kierteellä pois.

Sunitan osalta reitti tulee nykysuunnitelmien mukaan menemään kiinni, sillä Hailuotoon suunnitellun pengertien siltaosuus on kaavailtu sen verran matalaksi että mastomme ei sen alitse tule menemään. Eli etelään mentäessä Hailuoto on kierrettävä Marjaniemen puolelta.

Tuulet olivat Hailuodon jälkeen jatkuvasti lounaasta, eli piikkivastaisia. Reivasimme purjeet kakkosreiviin ja keulalla oli käytössä jibi. Tällä yhdistelmällä luoviminen onnistui nätisti, joskin hitaasti. Genoa vaihdettiin nätisti lennosta uudella manööverillä, joka toivottavasti säästää tulevaisuuden kisoissa aikaa.

Tuulten tyyntyessä päätimme purkaa reivin pois ja vedimme ison purjeen takaisin ylös. Ratsastajien kanssa oli jotain ongelmaa ja iso ei tuntunut menevän loppuun asti. Uusintayrityksen jälkeen purje nousi ylös ja matka jatkui, mutta tapahtunut jäi kummastuttamaan mieliä - jotain oli tapahtunut totutusta poiketen, mutta mitä?

Raahen kohdalle saavuttiin kahdeksan aikoihin ja päätimme jäädä paikkakunnalle yöksi. Satamaksi valittiin Kraaselin sijaan keskusten läheisyydessä sijaitseva Terässatama, jossa riitti sijaa majatalossa. Siistissä satamassa oli tarjolla kympin hintaan wc, pesutilat ja sähköt. Saunankin olisi saanut kolmella eurolla nuppia kohden.

Raahen masuuni savuaa.

Joutsenperhe ilta-aterialla.

Terässatama. Vieraspaikat taustalla näkyvän Venefantin vierellä.

Ohjelmassa olleen päivällisen ja sukulaisvierailun jälkeen oli aika mennä nukkumaan. Forecan tuulikarttojen perusteella seuraavana päivänä olisi aamusta länsituulta, mikä sopisi meille vallan hyvin.