Takaisin Oulussa

Lähdimme paluumatkalle lauantai-iltana kuuden aikoihin hoidettuamme pakolliset muona- ja polttoainetäydennykset. S/Y Sinilintu oli lähtenyt paluumatkalle Ouluun suoraan kisan jälkeen ja oli unohtanut palauttaa kisakäytössä olleen GPS-mokkulan. No eipä ollut kisalautakunnalla vaikeuksia paikallistaa missä puuttuva mokkula oli menossa... S/Y Meta-Baron vaihtoi jälleen miehistöä ja lähti seilaamaan Viroa kohti. Eli oululaiset eivät tällä erää jääneet juhlistamaan 120-vuotiasta SSJ:tä.

Ajelimme aluksi koneella Sonamon väylän kautta Kokkolaan, missä olimme jonkin verran puolen yön jälkeen perillä GSF:n kotisatamassa Mustakarissa. Iltaruokailun jälkeen menimme hyvin nopeasti nukkumaan päivän kisapurjehduksen ja vastatuuleen jyrätyn paluumatkan jäljiltä.

Järjestys se on oltava keulallakin.

Aurinko laskee Mustakarissa.

Aamun ollessa jo pitkällä lähdimme kohti Raahea ja nostimme purjeet ylös. Tuuli oli jälleen kerran vastainen, joten luovimishommiksihan se meni. Hieman kuuden jälkeen Raahen piiput alkoivat näkymään ja köydet kiinnitettiin Terässatamaan hieman puolen yön jälkeen. Hiljaisessa satamassa oli parkissa muitakin oululaisia veneitä, mutta hereillä näytti olevan vain sataman avuliaaksi osoittautunut vartija. Päivän varrelle ei suurempia sattumia osunut ja voidaankin todeta, että siirtopurjehdukset eivät herkkua ole. Yöllä tuli vettä reippaasti ja ukkosrintama kulki ilmeisesti ylitse.

Maanantaiaamuna lähdimme Terässatamasta ja tällä kertaa yhdellä yrittämällä. Paluumatkalle lähti yhtä aikaa etelässä pidemmällä reissulla ollut S/Y Alida. Seurasimme veneen etenemistä perässämme, kun se yhtäkkiä laski purjeensa alas. Syykin tuli pian tekstiviestillä, miehistö oli ruuvimeisselin hinnalla palauttanut juuri sukellusreissulla veneen ohjauskyvyn takaisin peräsimen löystyttyä... Muilta osin paluumatka oli vaihtelun vuoksi oikein mukavaa purjehtimista ja tuuletkin suosivat. Hailuodon kohdalla oli jälleen pohjakasvustoa, joka ei purjehtimalla ongelmaksi muodostunut.

S/Y Alida matkalla kotia kohti.

Kyrönkarin kohdalla nostimme vielä spinun ylös ja lilluimme reilun kahden solmun vauhtia Oulua kohti kuumankosteassa säässä. Reissujen kastelemat purjeet kuivuivat samalla kannella. Tuulten loppuessa pistimme peltigenoan päälle ja ajelimme Hietasaaren satamaan.

Takana oli yli viikon purjehdusreissu kohtuullisella kisamenestyksellä. Hienoja kilpailuja, komeita paikkoja ja ystävällisiä ihmisiä. Erinomainen reissu – jälleen kerran!

PS. Kuvat ja lisätekstit päivitetään vielä aiempiin juttuihin.

Matkaan Raahesta

Lähdimme Raahen Terässatamasta vähän yli seitsemältä aamulla. Herätys oli ollut kuudelta, mikä oli virkistävä muutos aiemman illan tuulisuunnitelmaan perustuvaan kello kolmen herätykseen. Tuulet eivät olleet olennaisesti muuttuneet ja lounaisvirtaukset pitäisivät huolen siitä ettei matkanteko olisi liian mukavaa.

Matonpesijöitä aamuvarhaisella Raahessa.

Ajelimme koneella ulos Raahesta ja vastaan tuli Merivartioston partioalus ja sen hinauksessa ollut moottorivene. Mietiskelimme olimmeko nähneet samaisen aluksen Kraaselin vierasvenesatamassa edellisiltana. Kraaselin kohdalla päätimme nostaa purjeet. Ison köysiä selvittäessä huomasimme, että parduuna oli noussut edellispäivänä pois paikaltaan ja oli siis käyttökelvottomassa kunnossa. Samanlainen episodi nähtiin edellisvuonna Bottnia Eskaaderilla, jolloin nostimme kipparin mastoon korjaustöihin.

Hinaushommiksi meni.

Tänä vuonna päätimme kuitenkin toimia toisin ja nakkasimme 180 asteen suunnanmuutoksen ja palasimme takaisin RaaPS:n Venefanttiin huoltonosturille. Saimme satamasta nopeasti apua nosturin kanssa ja saimme käännettyä sen soppelisti sellaiseen asentoon, että gasti päästi kipuamaan 12 metrin korkeuteen parduunaa vääntämään. Parin vääntöliikkeen jälkeen parduuna upposi koloonsa ja lähdimme uudella yrityksellä jatkamaan matkaa vähän yli kahdeksan jälkeen.

Samalla todettiin eilisen isopurje-insidentin taustat; puomiliikki oli liian tiukalla purjetta nostettaessa ja parduunat puolestaan löysällä. Tästä johtuen latat olivat kaarella ja tarttuivat parduunaan kiinni - ja kun vinssillä vedettiin purje ylös, nosti isopurje parduunan paikaltaan. Eli opitut asiat; parduunat tiukalla ja puomiliikki löysällä (reivin jälkeen) isopurjetta nostettaessa. Parduunan paikaltaan nosto vaatii kuitenkin voimaa, joten jos iso ei tunnu nousevan on hyvä nostaa katsetta välillä ylöspäinkin.

Tuulet vaihtuivat välillä länsituuliksi ja pystyimme ajelemaan Kalajoen kohdalla hetken jopa spinaakkerilla. Tuulet kuitenkin ehtyivät kesken ja siirryimme hetkeksi koneajoon, jotta olisimme joskus perilläkin. Kokkolaa lähestyttiin taas purjeilla, kun tuuli kääntyi taas vastaiseksi luoteistuuleksi. Pudotimme genoan alas, ajelimme koneella Trullögrundin ohitse ja nostimme jibin ylös Kokkolaan menevällä väylällä - vaihteluna suotuisassa sivutuulessa.

Genoan kanssa värkkäämistä Kokkolan edustalla.

Kello alkoi Kokkolan kohdalla olemaan lähempänä seitsemää. Yhtenä majoitusvaihtoehtona oli jäädä Tankarin majakalle viettämään yötä, mutta kovasta ja epäsuotuisasta tuulensuunnasta johtuen päätimme jatkaa matkaa Kokkolasta suoraan Pietarsaareen saakka. Eli koukkaus Kokkolan edustalta ja kolmen metrin väylää kohti Pietarsaarta.

Yksi oikaisu matkalla tehtiin, nimittäin kuljimme loppumatkan matalaa ja kapeaa Sonamon väylää pitkin. Paikoittain Oulujoen levyinen merialue oli kaunista katseltavaa ja väylän molemmin puolin oli ripoltetu kesämökkejä trimmattuine piha-alueineen. Näimme myös parit lammaslaumat, joille oli ulkoistettu erään ranta-alueen puhtaanapito. Maisemien puolesta todella hieno reitti, mutta myöhäisestä kellonajasta, aiemmasta 12h purjehtimisesta , väsymyksestä ja kylmästä johtuen ajatukset alkoivat enemmänkin olla perillepääsyä toivovia.

Ai miten niin karikkoinen väylä?

GPS:n mukaan kepin toiselta puoleltakin olisi mahtunut näppärästi menemään. Emme uskoneet.

SSJ:n tukikohtaan Pietarsaaressa päästiin lopulta hieman puolen yön jälkeen ja askarteluiden jälkeen nukkumassa oltiin noin yhdeltä. Takana oli reilut 15 tuntia merellä oloa. SSJ:n satama oli pieni, mutta hyvinvarustettu. Pesutilat olivat todella siistit ja pihalle oli rakennettu jo regattateltta odottamaan juhlijoita. Sinilintu oli saapunut jo etukäteen melko täyteen satamaan ja Meta-Baronia ei näkynyt missään.

Kuuman suihkun jälkeen unta ei tarvinnut houkutella.