Näytetään tekstit, joissa on tunniste meta-baron. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meta-baron. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Oulun Regatta 2012 - toinen päivä

Toisena päivänä oli vuorossa 20 mpk avomerikisa Oulun edustalla. Startti tapahtui Nuottasaaren öljysataman edestä ja reitti kulki Toppilan porttien kautta Kotakarille, jossa käännyttiin takaisin ja purjehdittiin maaliin. Tuuli oli puuskissa yli kymmentä metriä ja arvottiin aikamme, laitetaanko ykkösgenoa vai jibi. Onneksi otettiin jibi, sillä tuuli ei ainakaan laantunut kisan aikana. Spekulaationa voidaan pohtia olisiko kakkosgenoa ollut vielä parempi purje keliin, mutta se ei auton takakontissa pötköttäneenä ollut enää realistinen vaihtoehto ennen lähtöä.

Startti onnistui hyvin. Arvoimme viimeiseen asti, että lähdemmekö spinaakkerilla vai ei - mutta päätimme lähteä jibillä ja nostaa spinun jos tilanne sen sallisi. Nopeasti kuitenkin todettiin, että spinu ei ole hyvä vaihtoehto ja purimme puomin ja spinun pois kannelta. Sirenoista Jahweli oli saanut myös hyvän lähdön ja se oli pari veneenmittaa edellämme, kun lähestyimme Toppilan kääntöpistettä. Ilonani oli valinnut taktiikaksi spinaakkerilla ajon ja se ottikin meitä kovasti kiinni, kunnes Viiveri nostatti sen pois kurssilta. Myöskin spinun lasku ennen merkkiä näytti epäonnistuvan ja Ilonani ei enää noussut haastajaksi.

Toppilan portilla käännyttäessä totesimme olevamme hyvissä asemissa. Edellä Meta-Baron vaihtoi pienemmän purjeen ja Bohemia broachaili - mikä kertoi oman purjevalintamme olleen onnistuneen. Seuraava kisa käytiin ensin kemiläisen Neidon kanssa, joka alkoi Kotakarin kääntöpisteen lähestyessä jäämään selkeästi taakse. Yllätyksettömästi edellämme oli myös Sinilintu, jota lähdimme kaikin keinoin ajamaan takaa. Hitaasti Sinilintu lähestyi ja lopulta Kotakarin kääntömerkin jälkeen luikahdimme siitä ohitse. Nyt alkoi samanlainen takaa-ajo, jossa yritimme kaikin keinoin saada Sinilintuun (LYS 1,22) kaulaa, jotta saisimme oman aikamme (LYS 1,23) riittämään. Purjeet säädettiin heittoplokilla, jolloin niihin saatiin parempi sola aikaiseksi. Tämä säätö tehtiin vain valitettavasti liian myöhään.

Etäisyys Sinilintuun kasvoi liian hitaasti ja maaliin tullessa olimme vain muutaman veneenmitan edellä. Saavutimme tasaisesti myös Bohemiaa, vaikka sillä ei sijoituksissa ollutkaan enää merkitystä. Lopullisessa ajassa hävisimme puolisen minuuttia - Sinilinnun ollessa päivän voittaja ja meidän tullessa toiseksi.

Kokonaisuutena toisen päivän kisa oli todella hieno. Avomerikisan rata ei edellispäivään verrattuna tarjonnut mitään jännitystä, mutta hyvä startti ja tiukat kamppailut toivat hommaan väriä. Kokonaiskilpailussa sijoituksemme oli lopulta neljäs, mikä oli erinomainen saavutus.

> Oulu Regatta - LYS-1 tulokset


maanantai 26. heinäkuuta 2010

Takaisin Oulussa

Lähdimme paluumatkalle lauantai-iltana kuuden aikoihin hoidettuamme pakolliset muona- ja polttoainetäydennykset. S/Y Sinilintu oli lähtenyt paluumatkalle Ouluun suoraan kisan jälkeen ja oli unohtanut palauttaa kisakäytössä olleen GPS-mokkulan. No eipä ollut kisalautakunnalla vaikeuksia paikallistaa missä puuttuva mokkula oli menossa... S/Y Meta-Baron vaihtoi jälleen miehistöä ja lähti seilaamaan Viroa kohti. Eli oululaiset eivät tällä erää jääneet juhlistamaan 120-vuotiasta SSJ:tä.

Ajelimme aluksi koneella Sonamon väylän kautta Kokkolaan, missä olimme jonkin verran puolen yön jälkeen perillä GSF:n kotisatamassa Mustakarissa. Iltaruokailun jälkeen menimme hyvin nopeasti nukkumaan päivän kisapurjehduksen ja vastatuuleen jyrätyn paluumatkan jäljiltä.

Järjestys se on oltava keulallakin.

Aurinko laskee Mustakarissa.

Aamun ollessa jo pitkällä lähdimme kohti Raahea ja nostimme purjeet ylös. Tuuli oli jälleen kerran vastainen, joten luovimishommiksihan se meni. Hieman kuuden jälkeen Raahen piiput alkoivat näkymään ja köydet kiinnitettiin Terässatamaan hieman puolen yön jälkeen. Hiljaisessa satamassa oli parkissa muitakin oululaisia veneitä, mutta hereillä näytti olevan vain sataman avuliaaksi osoittautunut vartija. Päivän varrelle ei suurempia sattumia osunut ja voidaankin todeta, että siirtopurjehdukset eivät herkkua ole. Yöllä tuli vettä reippaasti ja ukkosrintama kulki ilmeisesti ylitse.

Maanantaiaamuna lähdimme Terässatamasta ja tällä kertaa yhdellä yrittämällä. Paluumatkalle lähti yhtä aikaa etelässä pidemmällä reissulla ollut S/Y Alida. Seurasimme veneen etenemistä perässämme, kun se yhtäkkiä laski purjeensa alas. Syykin tuli pian tekstiviestillä, miehistö oli ruuvimeisselin hinnalla palauttanut juuri sukellusreissulla veneen ohjauskyvyn takaisin peräsimen löystyttyä... Muilta osin paluumatka oli vaihtelun vuoksi oikein mukavaa purjehtimista ja tuuletkin suosivat. Hailuodon kohdalla oli jälleen pohjakasvustoa, joka ei purjehtimalla ongelmaksi muodostunut.
S/Y Alida matkalla kotia kohti.

Kyrönkarin kohdalla nostimme vielä spinun ylös ja lilluimme reilun kahden solmun vauhtia Oulua kohti kuumankosteassa säässä. Reissujen kastelemat purjeet kuivuivat samalla kannella. Tuulten loppuessa pistimme peltigenoan päälle ja ajelimme Hietasaaren satamaan.

Takana oli yli viikon purjehdusreissu kohtuullisella kisamenestyksellä. Hienoja kilpailuja, komeita paikkoja ja ystävällisiä ihmisiä. Erinomainen reissu – jälleen kerran!

PS. Kuvat ja lisätekstit päivitetään vielä aiempiin juttuihin.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Tuloksia ja seurantaa

Kolme kisapäivää olivat ohi ja oli aika arvioida tuloksia.

Kisat ovat muuten seurattavissa jälkikäteen GPSseuranta.netin kautta:
Palvelusta näkee veneiden reitit, ajat ja sijoituksen. Kilpailukäytäntöä tuntemattomille tiedoksi, että ensimmäinen vene ei kuitenkaan kisaa aina johda vaan lopullisiin aikoihin lasketaan venekohtaiset tasoituskertoimet mukaan. Esimerkiksi Sunitan lopullinen aika on purjehdittu aika x 1,23, Meta-Baronin aika x 1,37 ja Sinilinnun aika x 1,22. "Oikea" tasoituskerroin lienee LYS-luokissa ikuinen keskustelunaihe ja yleensä jos ei pärjätä, niin silloin kilpailijan tasoituskerroin on laskettu väärin :)

Tuloksia

Kilpailulautakunnalla oli jaettavana runsaasti palkintopyttyjä. Jokaisen osakilpailun kuusi parasta saivat maljat ja lisäksi jaettiin varsinainen Pohjanlahden Regatan kokonaiskisan voittopalkinto kolmelle parhaalle.

Pyttyä pöydällä.

Odottava tunnelma.

Palkintojenjako tapahtui paikalliseen tapaan kaksikielisesti ja osatulkkauksella. Palkintoja jakanut tuomari jaksoi kääntää suomeksi juttunsa ensimmäisen viiden minuutin ajan, joten valitettavasti kirjoittajan pitää hieman arvailla tuloksia.

Sunitalle tuli kaksi pyttyä sijoista 5. ja 6., Sinilinnulle yksi pytty avomerikisan vitossijasta ja Meta-Baronille kaksi pyttyä kakkos- ja kolmossijoista. Näillä kokonaispisteillä Meta-Baron (ilmeisesti) tuli kokonaiskisassa kolmoseksi (vai neljänneksi?) ja Sunitan sijoitus jäi kuudenneksi. Virallisia tuloksia ei nähty ja täyttä varmuutta asiasta ei kirjoittajalla nyt ole. Tulokset tulevat varmaan joskus SSJ.nu -sivustolle, tarkistetaan sitten. Kisan voittaja saattoi olla S/Y Brunhilde ja muut kärkisijat menivät todennäköisesti S/Y Trixielle ja S/Y Solveigille. Hai-sarjan voittajista ei jäänyt kirjoittajalle oikein mitään käsitystä.

Meta-Baronin miehistö ei saanut seistyä suorassa yhden kuvan vertaa. Mutta pokaali oli ansaittu!

Sunitan osalta tulokseen oltiin tyytyväisiä. Kisaan osallistuneet veneet edustivat osin Suomen huippuja ja pärjäsimme vertailussa vähintään kohtuullisesti. Lisäksi Sunita oli käytännössä kisoissa koko ajan matkavarustuksessa, siinä missä kanssakisaajat saattoivat purkaa kyydistä kaiken ylimääräisen akuista lähtien. Toki olisimme voineet näin menetellä itsekin. Vähän meitä tietysti kaiveli se saaristopurjehduksen kolme minuuttia, jotka olisivat kirkastaneet todennäköisesti kokonaissijoitusta pykälän parin verran.

SSJ valmistautui 120-vuotisjuhlallisuuksiin.

Pohjanlahden Regatta, päivä 3: Rannikkopurjehdus

Regatan viimeinen purjehdus oli rannikkopurjehduksen nimellä tapahtuva "Ööranin" kierto. Kyseinen korvan mallinen saari sijaitsi Pietarsaareen johtavan väylän vierellä ja reitti kulki Röda Kolta Pietarsaaren majakalle, siitä parin poijun kautta Ööranin pohjoispuolelle ja lopulta takaisin Drejlikin laiturille saaren ja rannikon välistä kapeaa väylää pitkin.

Kahden kisapäivän jälkeen olimme jaetulla viitossijalla Meta-Baronin kanssa yhden pisteen erolla seuraavaa. Eli kaikki mahdollisuudet kohtuulliseen kokonaissijoitukseen regatassa olivat vielä olemassa! Ensimmäisen kisan protestin käsittely herätti kummastusta, sillä yksi kolmesta protestin tekijästä oli saanut viisi minuuttia aikahyvitystä (ja pudottanut Sinilinnun sijoituksen neljännestä viidenneksi). Mitään sääntöjä ei kuitenkaan oltu kait rikottu ja muutenkin tämä "Pietarsaaren viisiminuuttinen" herätti kummastusta kanssakilpailijoiden puheissa. Mutta katse eteenpäin ja uuteen päivään.

Kisa alkoi spinutaipaleella ja saimme kohtuullisen lähdön aikaiseksi. Tämän jälkeen alkoi jäätävän hyvä spinutaival kohti Pietarsaaren edustalla olevaa vihreää jääpoijua, josta käännyttäisiin pohjoista kohti. Erittäin tarkalla ajolla iso spinumme sai Sunitan lentämään ja pysyimme tiukasti kärkikolmikon (Meta-Baron, Trixie ja One-Off "ABB") kannoilla. Ensimmäiset kunnolliset nostatustaistelut nähtiin ennen Pietarsaaren majakkaa, kun Trixie lähti nostattamaan Meta-Baronia kohti kalarysiä ja karikoita.

Taistelua seurannut "ABB":n kippari ehdotti herrasmiessopimusta, "te tuonne, me tänne, niin emme häiritse teitä" ja tähän käytännössä suostuttiin hiljaisella sopimuksella. Vaikka näin jälkikäteen todeten parasta olisi ollut nostattaa "ABB" (niin nimeä emme siis muista, mutta purjeissa oli isolla "ABB") merelle. Pietarsaaren majakan kohdalla spinu täytyi jiipata ja vaikka jiippi onnistui kohtuullisesti meni käännös lopulta hyvin kehnosti.

Jiippasimme spinun ja puomin toiselle puolelle, mutta samalla myös genoa piti kääntää toiselle puolelle (Sirenassa alagaijan köysi juoksee siten, että näin täytyy käytännössä tehdä). Kun sitten spinu otettiin merkin lähellä alas genoan suojissa teki kippari liian nopean halssin vaihdon ja genoa jäi vielä kiinni olevan puomin taakse... ja toinen genoan skuuttiköysistä oli irti. Vaikka kaikki tämä tapahtui todella nopeasti ja vahingot saatiin korjattua, olimme ajaneet merkiltä pitkäksi ja kärkikolmikko pääsi karkuun – ja takaa hönkivät jo uudet kisakumppanit.

Kokosimme itsemme sähläyksestä ja aloitimme sivutuuliosuuden Ööranin länsipuolen merkille. Saman LYSsin omaava (Finn Flyer 32) Lady Flyer oli pyyheltänyt sählingissä ohi spinaakkerilla ja kärkikolmikko oli tosiaan jo kaukana. Sivutuuli on kuitenkin Sirenan ystävä, sillä 3,08 metrin leveys ja 38 jalan pituus yhdistettynä ylirigaukseen ja isoon purjepinta-alaan tekevät Sirenasta oikein käsiteltynä lentävän nuolen. Yksi kerrallaan spinut putoilivat kisakumppaneilla alas ja Lady Flyerin hidasteltua spinun laskussa pyyhälsimme siitä ohitse. Sivulta tuli mukaan kisaan vanha tuttumme Caroona, joka ajoi meistä ohi länsipoijulle saavuttaessa.

Pohjoispoijulle ajettiin luovilla ja kun siirryttiin Ööranin ja rannikon väliin oli aika nostaa taas spinu ylös. Oikukkaat tuulet haittasivat muuten tarkkaa ajoa ja eroa takana tuleviin ei saatu kasvatettua. Erinomaisesti purjehtinut Solveig jopa otti meitä kiinni. Ränniajon jälkeen käännyimme punaisella merkillä ja pudotimme spinun pois. Edessä kulkeneella Camooralla oli selviä ongelmia oman spinunsa kanssa ja takaa päin näytti siltä, että puuskat riepottelivat heidän spinuaan.

Paluumatka väylää pitkin alkoi leveässä "rännissä" luovilla. Ainoat kierrettävät merkit olivat SSJ:n ratakartassa merkittyjä vihreitä jääpoijuja (Ööranin eteläkärjen merkin jälkeen), joten tilaa oli liikkua. Rannan lähellä tuuli osoittautui erittäin suotuisaksi ja pääsimme hetkellisesti nousemaan todella erinomaisesti kohti maalia. Luovi ei kuitenkaan kulkenut alkuun ja kärki karkasi ja perä otti kiinni... tuulta ei vain riittänyt tarpeeksi. Mutta kun tuulta sitten saatiin...

Pietarsaaren johtavan väylän molemmin puolin on rannikkoa, jossa on paikka paikoin saarten ja muiden maanmuodostumien aiheuttamia koloja. Tuuli oli siis hyvin vaihtelevaa – kun saimme lopulta luovin kulkemaan iski puuska kohdalle ja vene alkoi nopeasti kallistua. Keskigasti löysäsi levankia, kunnes ei enää yltänyt laidalta köysiin ja meri ryöppysi sisään istumalaatikkoon. Vene oli tuulenpuuskassa broachannut isolla genoalla!

Hetken ihmettelyn jälkeen korjasimme suunnan takaisin oikeaksi ja kummastelimme tapahtunutta. Vesi oli jo palautunut istumalaatikosta takaisin mereen ja miehistö oli ehjänä, kirosimme vain huonoa tuuriamme – kunnes saimme nopeasti kohdallemme toisen tuulen puuskan jonka otimme edellistä paremmin vastaan ja lähdimme etenemään nopeasti. Takana näkyi jo Sinilinnun kohiseva keula ja kärkiveneet olivat kadonneet mutkan taakse. Ennen kääntymistä loppusuoralle ohitimme vielä Hai-veneiden kisat.

Loppusuoralla nostimme Myway-spinun ylös ja yritimme kaikin keinoin lypsää heikosta tuulesta vauhtia irti saadaksemme aikaeroa takana tulevaan Sinilintuun. Sen LYS kun on 0,01 omaamme pienempi, niin tarvitsimme muutaman minuutin etumatkan voittaaksemme sen tasoituksissa. Etumatka säilyi ja torven törähtäessä pudottelimme spinnun alas ja pakkasimme veneen satamakuntoon.

Teknisesti päivän rannikkopurjehdus onnistui miehistöltä parhaiten. Ensimmäinen spinutaival oli todella erinomainen ja muutenkin yhteispeli toimi hyvin. Lopputulokset eivät kuitenkaan meitä palkinneet ja jäimme kisassa kahdeksanneksi. Perinteiset jossittelut vielä päälle; ensimmäistä spinutaivalta olisi pitänyt jatkaa kääntömerkin jälkeen ja broachaus olisi saanut jäädä väliin. Näillä olisimme saaneet nopeuttamme sen kolme minuuttia nopeammaksi (kokonaisaika 3h 21 min), jolla sijoituksemme olisi parantunut kisassa kolme sijaa.

Pohjanlahden Regatta, päivä 2: Ratapurjehdus

Pohjanlahden Regatan toisena päivänä oli vuorossa ratapurjehdus Pietarsaaren edustan merialueella. Tuuliolosuhteet olivat heikot, vaikka rannassa vielä aamusta kävi kovakin vinkka. Startti oli merkattu alkavaksi kello 13 ja kisaveneet lähtivät tuttuun tapaan rannasta ajelemaan kohti rata-aluetta.
Matkalla kisa-alueelle.

Rata itsessään oli ns. makkararata, eli sitä kierrettiin ympäri hieman velodromin tapaan. Rata rakennetaan vastatuulen suuntaisesti, jolloin siinä on tasaisesti niin spinu- kuin luoviosuuksiakin. Toki tuulet voivat muuttua kesken kisaa... Ohjelmassa oli kaksi lähtöä ja kumpikin lähtö sisälti kaksi kierrosta. Kanssakisaajat vetivät purjeet ylös yllättävän aikaisin, kun taas me ajoimme koneella suoraan kisa-alueelle jotta ehtisimme starttiin. Käsitys kun oli, että startti ammutaan ilmoitettuna aikana.

Kilpailulautakunta odottelee että kisaajat suvaitsisivat saapua paikalle.

No näin ei kuitenkaan tapahtunut ja ilmoitettuna aikana puolet kilpailuun osallistuvista veneistä seilasi vielä kaukana Pietarsaaren väylällä. Kisa-aluekin oli vielä kesken ja kääntöpoijun paikkaa mittailtiin heikkenevässä tuulessa. Liekö paikallisilla ollut parempaa tietoa asiasta, että kisaa ei aloiteta ennen kuin kisaajat ovat suvainneet saapua paikalle vai mikä lie oli homman nimi. No lopulta valmiusviesti nostettiin ylös ja kisa starttasi.

Oma lähtömme epäonnistui ja jouduimme ihmeelliseen pläkään maaliviivan takana. Startin sijoitus oli kehno ja jouduimme ottamaan ensimmäisen luovin vain päästäksemme maaliviivan ylitse. Aallokko ja heikko tuuli tekivät nousemisesta arpapeliä ja vene ei yksinkertaisesti noussut totuttua kurssia merkille. Tämä tarkoitti turhia luoveja ja ajanhukkaa. Kääntömerkillä jäimme arpomaan genoalla ajon ja spinuajon välillä ja saimme lopulta spinun ylös vähän puolivälin jälkeen.

Käännös ja spinun lasku puolestaan onnistuivat erinomaisesti ja lähdimme luovimaan uudestaan kääntömerkille. Tässä kohtaa tuuli loppui melko täydellisesti luovista tuli todella hidasta. Kääntömerkki näkyi vartin ajan silmiemme edessä ja katsoimme kun edessä ollut Solveig näytti pakittavan aallokossa tuulen puutteesta johtuen. Toinen spinutaival onnistui merkiltä käännyttyä puolestaan hyvin, tosin vauhti ei päätä hurmannut.

Loppukirin luovissa saman LYS-tasoituksen omannut Lady Flyer pysyi rinnalla, mutta jäi lopulta taakse. Aggressiivisen nostattamisen sijaan he tavoittelivat suoraan maaliviivaa ja se koitui heidän kohtalokseen.

Maaliin tulon jälkeen siirryimme muiden kisaveneiden joukkoon kellumaan radan ulkoreunalle odottamaan seuraavaa starttia ja kakkoslyssin veneiden saapumista maaliin. Tuuli tyyntyi ja aurinko paahtoi kuumasti taivaalta – ja pikkulyssin vauhti hidastui ja hidastui... Naapuriveneissä korkattiin kisakaljoja ja laitettiin jenkkavehkeet soimaan. Purjeet laskettiin ja odottavassa tunnelmassa veneet kelluivat aallokossa.

Starttia odotellessa.

Lopulta neljä pikkulyssin venettä pääsi viimeiselle luovitaipaleelle ja kärkivene jopa 50 metrin päähän maaliviivasta, kun kisan määräaika umpeutui. Sinivalkoinen ruutulippu salkoon, kolme laukausta ja kisa oli keskeytetty. Kokka kohti satamaa ja vene pakettiin.

Ratakisan loppusijoitus oli Sunitalta kuudes. Sinilintu ei osallistunut ja Meta-Baron taisteli itselleen loistavasti kakkossijan, luonnollisesti muutaman sekunnin erolla ykköseen. Itse olimme esitykseen kohtuullisen tyytyväisiä, erityisesti kun homma saatiin alkuvaiheen sähläyksen jälkeen taas toimimaan.
Paluumatkalla kohdattiin 96 (?) jalkainen Swan S/Y Berenice.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Rauhallisempi tiistaikisa

Kisakausi on ikään kuin tauolla, joten hieman toistavasti tulee näitä tiistaikisajuttuja. Seuraava merkittävä reissu taitaa olla Pohjanlahden Regatta ja siihen on vielä pari viikkoa aikaa. Oulussa kisakausi käynnistyy toden teolla vasta elokuussa.

Mutta tiistiksiin lähdettiin taas. Kaikki tarpeellinen oli jälleen koossa - miehistö, vene ja kanssakilpailijoita. Toki yksi oli joukosta poissa – nimittäin tuuli. Starttiin kelluttiin virran mukana ja aurinko paistoi suoralta taivaalta. Hikipisarat kirposivat otsalle ja gastin mieli janosi vilvoiketta. Mutta sitähän oli tarjolla ympärillä!

Tiistaikisa muuttui sitten uimakisaksi.

Plumps.

Sinilinnussa näytti olevan paremmat eväät, joten gasti suunnitteli loikkausta. Houkuttelimme takaisin lupauksilla korotetusta rommiannoksesta.

Pulputi puli.

Norpat meressä. Heijastuksessa kuuluisa porkkanapurje.

Meta-Baron lipui vierellä ja jopa ohi. Purjeiden väri enteili illan futisottelua.

Tuuli yltyi hieman ja jaksoimme lopulta yrittää kolmikulmalle saakka. Siitäpä sitten käännyttiin takaisin ja lähdettiin katsomaan illan futiskisoja. Hyvä Hollanti!