Näytetään tekstit, joissa on tunniste kilpailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kilpailut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Keskiyön auringon purjehdus 16.6.2012

Miehistö: SP, RP, pilotti Heidi, keula/genoa Petteri, Iso Saku, Genoa Sami

Keskiyön auringon purjehduksen järjestää OPS sopivasti ennen Juhannusta. Reitti kulkee Oulusta Iin Röyttään tuttuun tapaan Löyhän kautta ja 5,5 metrin väylää pitkin itse saareen. Väylä tosin on tuoreissa kartoissa 5,0 metrin väylä.

Kilpailuohjeet on tehty luettavksi

Startti tehtiin tuttuun tapaan, eli tutustumatta kilpailuohjeisiin kunnolla. Jonkun pitäisi lukea ne ja merkata plotteriin, eli lähtöpaikka oli muuttunut edellisvuodesta eli menetettiin starttipaukut ja lähdettiin vain muiden perään. Sama ongelma oli melkein kaikissa muissa veneissä, eli ainoastaan Viiveri ja Sunita purjehtivat radan oikein I-LYS-veneistä. Muut veneet saivat huomattavan edun oikaisusta sillä esim. Sunita kiersi myös punaisen reunaviitan ja joutui ottamaan ylimääräisen luovin radalla. 

Genoahässäkkää alkutaipaleella

Lähdön mentyä miten meni oli vain luontevaa, että genoan skuutit irtoavat purjeesta. Toisen skuutin solmun ollessa ehjä, oli selvää että skuutit oli sidottu toisiinsa ja toisesta skuutista oli pettänyt solmu. Genoaa pidettiin gastivoimin alhaalla & vedossa ja solmut tekaistiin uusiksi. Genoan skuuttien kiinnitys tulee tarkistaa, eli solmut täytyy vetää todella tiukkaan tai pitää hankkia hela jossa solmuja ei tarvita. Skuutti irtosi alkumatkassa ja jäätiin lähes kaapelinmitta muista menijöistä. Vika kipparin ohjeistuksessa.

Veneen trimmimysteeri

Veneessä on jokin huomattava säätövirhe tai runko on kiero. Styyran halsilla nopeus on yhden solmun korkeampi? Olisko alavanttien kireydessä jotain häikkää, eli masto kaartuu alaosastaan eri tavalla eri halsseilla?? → takilan trimmaus uusiksi → tämä huomattiin kun Marella jäi styyran halssilla selkeästi ja paaralla saavutti.

Käännöksissä opeteltavaa

Gastien pitää keskittyä kunnolla suoritukseen, eli skuutti täytyy ehtiä vetämään sisään käsin → skuutin irroittajan pitää huolehtia että skuutti ei ole kenenkään jaloissa eikä juutu vinssiin. Vastaavasti ohjaajan pitää seurata genoan hoitajien liikkeitä käännöksen aikana eli säätää käännösnopeutta sen mukaan. Genoa täytyy viedä maston ohi, jotta käännös onnistuisi kunnolla.

Spinuhäslinki Löyhän mutkan jälkeen

Löyhän mutkalla spinun nosto meni pieleen ja tuloksena tissiliivit. Todennäköisesti tissarit iskivät satunnaisesti toisen kerran, mutta seuraavalla kerralla varmistetaan että uusi gasti varmasti tekee pakkaamisen keulagastin toivomalla tavalla. Käsittääkseni pakkaamisessa ei ollut virhettä vaan onnetar vain ei suosinut. Mietitään mitä jatkossa tehdään. Jäätiin kisailijoista pari kaapelinmittaa legin aikana.

Ohjaus

Uusi naispuolinen pilotti hoitaa homman oivallisesti eli vertailukohteena ollut Marella saatiin jätettyä aivan mukavasti. Ongelma oli todella Sunitan mystinen nopeusero eri halsseilla?

Navigointi

Uusi plotteri oli vielä totuttelemista vaille vaikka rata olikin tuttu. Radan merkkaaminen täytyy vastaisuudessa tehdä aiemmin kuin kisan aikana eli lähtölinjan paikka pitää olla tiedossa ja kääntömerkkien koordinaatit pitää tarkistaa rataa merkattaessa.

Tehtäväjärjestys

Pitää edelleen muistuttaa että mitkä tehtävät ovat sillä hetkellä tärkeitä, eli vene pitää saada maksimivauhtiin mahd nopeasti esim spinusotkujen aikana ja jälkeen. Ei siis pidä lähteä selvittämään epäolennaisia köysivyyhtejä tai spinua silloin kun pitää saada normaalipurjeet vetoon.

Yhteenveto Keskiyön auringosta

Kokonaisuutena kisa meni aivan hienosti kommelluksista huolimatta. Ohjaus oli ammattimaista pilotin tuoreudesta huolimatta ja vene kulki ainakin toisella halssilla. Jos oikein tosissaan aiotaan kilpailla niin purjeiden säätö tulee olemaan jatkuva prosessi kaiken voiman talteenoton vuoksi. Isopurjettakin tulee säätää jatkuvasti vaikka se aika raskasta onkin.

Kippari

perjantai 25. syyskuuta 2009

Räntä Race!

Oululaisen purjehduskilpailukauden päättävä Räntä Race kisataan huomenna. Räntää tuskin on tiedossa, mutta sen sijaan "leikkihenkinen" kisa reippaassa tuulessa. Ja illalla seuran majalla kuuma sauna ja kovat jälkipelit sekä perinteikkäät Valon juhlat.

Viime vuonna kisa oli broachauksen juhlaa kovassa tuulessa, nähtäväksi jää mitä tänä vuonna tapahtuu. Kenen spinaakkeri löytyy keulavantin ympäriltä ja kenen merestä?

Kisaa voi taas seurata netistä reaaliaikaisesti gps-mokkuloiden suosiollisella avustuksella. Kisa alkaa siis lauantaina klo 11.00 Oulun edustalta ja päättyy Iin Röyttään toivottavasti muutamaa tuntia myöhemmin.

Kisaa voi siis seurata gpsseuranta.netistä ja Sunitaa pitää sitten kannustaa!

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Edea Ocean Race

Edea Ocean Race (ex Matala Ocean Race) purjehdittiin hyvässä tuulessa tiistaipurjehduksen rataa noudattaen. Purjevalintana oli tuulen vuoksi pieni itseskuuttaava fokka, joka sai Sunitan sivutuulella suorastaan lentoon. Huiput kävivät yli kymmenessä solmussa!

Kolmikulmalle saavuttiin Busybodyn perässä ja kääntömerkin jälkeen ei spinaakkereita näkynyt LYS-2 ja LYS-3 -veneillä kovasta ja osin puuskittaisesta tuulesta johtuen. Yksi hai kokeili, mutta havaitsi homman epätoivoiseksi. Kisaan osallistui lopulta 59 venekuntaa, joten Oulun edustalla oli hetkellisesti suorastaan ruuhkaa. Havereiltaan ei vältytty, kun kaksi venettä kolaroi sillä seurauksella, että toisesta katkesi masto. Muutenkin pientä kisavahinkoa oli nähtävissä mm. revennyt isopurje.

Luoviosuus Toppilan porteilta maaliin ei sitten mennytkään kovin rapoisasti ja sijoitus oli lopulta kymmenes. Tulokset menivät sekuntipeliksi, mutta yhtä kaikki - nopeammin olisi silti pitänyt mennä. Purjevalinta herätti keskustelua jälkikäteen epäonnistuneen luovivaiheen vuoksi. Loistavan sivutuuliosuuden jälkeen penkin alle mennyt luoviosuus oli kokonaisuudessaan harmillinen juttu.

Iltapäivän ja illan tilaisuus oli uudistunut ja lohta sai tällä kertaa Kiikelissä olleesta teltasta punkun kera. Taustabändiäkin oli nostettu lavalle ja illan palkintojenjaossa oli jo teltta täynnä ja tunnelma katossa.

Keulagastille keikka oli varsin rento, mitä nyt piti välillä istuskelupaikkaa vaihtaa. Muutama kuva ilmestyy tänne myöhemmin.

maanantai 3. elokuuta 2009

Nautilus-Cup ja Röytän Elojuhlat

Sunita osallistui kuuden hengen miehistöllä vuoden 2009 Nautilus-Cupiin. Kisaan oli ilmoittautunut 15 venekuntaa - 7 LYS-1 ja 8 LYS-2 -venettä. Spinaakkerilähtö tapahtui 11 aikoihin Oulun edustalta ja spinulla ajettiin Löyhän mutkaan saakka. Kisa oli tässä vaiheessa vielä varsin tasainen, eikä irtiottoja tapahtunut. Löyhän mutkaan saavuttiinkin melko tiiviissä joukossa. Materiaalisia tappioita koettiin, kun spinaakkerin pussi jäi kiinnitysnarusta kiinni skuuttiin ja repesi nostovaiheessa lähes kahtia.

Matka Löyhän mutkasta lateraalikääntömerkille oli tiukkaa luovia ja eroa alkoi syntymään. Ensimmäisenä toiselle spinaakkeriosuudelle kääntyi Tuulia (X-332) ja toisena Sinilintu (Rondo 33). Sunita seurasi perässä kolmantena ja kisa näytti saaneen suotuisan käänteen.

Toinen spinaakkeriosuus päättyi vihreälle lateraalimerkille, josta lähdettiin luoviosuudelle kohti Martinniemen edustan itäviittaa. Sunita päätti antaa kilpakumppaneille tasoitusta ja suuntasi luoviessaan kohti länsiviittaa... Kun virhe havaittiin, oli taistelu kärkipaikoista Sunitan kannalta ohi.

Lopputaival purjehdittiin kohtuullisen vitutuksen närkästyksen vallitessa ja lohtua toi vain korkkiruuville spinunsa punoneen Jahwelin voittaminen. Jälkikäteen kisatuloksia arvioitaessa vauhti olisi riittänyt ehkä parhaimmillaan kolmossijaan, jos kohtalokasta navigointivirhettä ei olisi tapahtunut ja kisa olisi purjehdittu samantasoisesti loppuun kuin alkumatka sujui. Kärkisijoille ei olisi missään tapauksessa ollut kakkosgenoan puuttuessa asiaa.

LYS-1 kisan voitti lopulta Tuulia ja kakkoseksi tuli Viiveri. Kolmossijan sai Sunitan sisaralus Ilonani. Kaikki tulokset luettavissa täältä.

Elojuhlat

Perinteiset Elojuhlat järjestettiin Röyttässä tuttuun tapaan ja vetovastuussa olivat Haukiputaan Veneilijät. Röyttä oli lähes täynnä ja uusia veneitä saapui vielä illan mittaan osallistumaan juhlintaan. Ohjelmassa oli mm. lohisoppatarjoilu, bingo, buffetti ja levytanssit. Paikalla olivat myös hinaaja Alpo sekä pikavisiitillä käynyt Raahen Fiia. Veneitä oli paikalla arviolta yli 80 ja purjeveneitäkin kuullun mukaan noin 40 - ellei enemmänkin.

Juhlat sujuivat totuttuun malliin ja merenkävijöiden majalla oli sauna kuumana. Jälkipelit olivat ehkä tavallista vaisummat - lienevätkö kisaajat olleet levytanssien pauloissa.

Paluumatkalla koettiin Rajavartiolaitoksen ratsia, mikä suoritettiin spinaakkeriajon aikana lennosta. Vene ajoi rinnalla ja miliisi kurkottautui veneeseen alkometrin kanssa. Partioveneen miehistö puhallutti tasaisesti läpi jokaisen Röytästä lähteneen veneen kipparin, saaliista ei ollut tietoa.

Kuuma alkumatka vaihtui lopulta vesisateeseen ja myrskyrintamien seuraamiseen. Nähtiinpä myös konkreettisesti mitä tapahtuu, kun tuulen suunta vaihtuu 180 astetta kesken spinaakkeriajon. Tuntemattomaksi jäänyt miehistö sai tosissaan tempoa peräpeilin takana liehunutta spinaakkeriaan alas. Paluumatka oli muilta osin tavanomainen.