Näytetään tekstit, joissa on tunniste avomeri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avomeri. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Pohjanlahden Regatta, päivä 1: Avomeripurjehdus


Kisaohjelma ja radat seuraavalle kolmelle päivälle ilmoitettiin eilen kisaohjeessa. Ensimmäisenä päivänä on avomeripurjehdus, toisena ratapurjehdus ja kolmantena rannikkopurjehdus. Osallistujalista oli suoraan kuin Vi Sesin tekijälistasta, eli Pettersonia ja Mattsonia piisasi. Oman seuramme nimi oli listassa ainoa tällä puhutummalla kotimaisella kirjoitettu.

Sunita ennen h-hetkeä. Mitkä muodot!

Kipparikokouksessa reittiin tuli pieniä muutoksia. Maalilinja siirrettiin hieman aikaisemmaksi. Kisastartti oli Röda Kon luota. Kyseinen paikka oli paikkakuntalaisille tuttu, ilmeisesti jokin vanha saari tai merkki, jota ei merikartalle oltu laitettu. Muutenkin kisaohje vaati kevyttä arvuuttelua lähtö- ja maalipaikkojen suhteen, kun reittipisteet oli merkitty tyyliin "Drejlikin laiturin päässä". No vähän pohdittavaa tylsien koordinaattien latomisen sijaan.

Solveigin miehistö tekee kisavirityksiä.

Naputtelimme kisareitin plotterille ja matkan pituudeksi tuli vähän yli 43 merimailia. Kun luovivaiheet lisätään päälle, saadaan matkan pituudeksi se kisakutsussa ilmoitettu n. 50 nm. Startti oli merkitty alkavaksi kymmeneltä ja siirryimme vaihteeksi hyvissä ajoin kisa-alueelle. Tuulta oli lähtövaiheessa n. 10 m/s ja puuskissa tuulta oli jopa 17 metriä. Startti oli vähintääkin sekava, sillä Pietarsaareen johtavalla leveällä väylällä lähtöä odotti 16 LYS-1-venettä + LYS 2-veneet ja etäisyyttä kilpailulautakunnan veneeseen oli reilusti, eli lippuja ei aallokossa näkynyt. Startti tapahtuikin aika fiilispohjaisesti, eli kanssakilpailijoita seuraten.

Ensimmäinen sivutuuliosuus kuljettiin Röda Kolta hyvää kyytiä Pietarsaaren edustalla olevalle poijulle, josta lähdettiin luovimaan kohti etelässä olevaa länsimerkkiä. Reivasimme ison ykkösreiville ja laitoimme jibin keulaan. Oululaisveneet kulkivat hetken ajan kuin pässit jonossa Meta-Baronin imussa. Meta-Baron otti nopeasti johdon ja perässä seurasivat S/Y Coomara, Sinilintu ja Sunita.

Pietarsaaren majakka.

Poijulta lähdimme luovimaan etelässä olevaa länsimerkkiä kohti kisakumppaneidemme kanssa, alkuun suoraan avomeren suuntaan. Reivi purettiin juuri ennen käännöstä etelään päin, luonnollisesti pienen häsläämisen kera.

Länsimerkin jälkeen nostimme ison spinaakkerin ylös ja lähdimme takaisin Pietarsaaren edustan poijua kohti. Tuuli oli edelleen varsin mainio, yli kymmenen metriä sekunnissa, ja vauhti oli sen mukainen. Spinujiippi toteutettiin liian hitaasti ja seurauksena oli nätti spinun tissiliivi keulavantin ympärille. Suunnan muutoksella tissiliivi saatiin lopulta purkaantumaan, vaikka kalliita sekunteja/minuutteja oli jälleen mennyt hukkaan.

Takaa lyöneet aallot olivat Perämeren pohjoisosan aaltoihin tottuneelle totuttua suurempia ja hyvässä tuulessa koettiin komeita hetkiä kun Sunita surffasi aallon harjalla nopeuden ollessa hetkittäin 14 solmun luokkaa. Meri kuohui ympärillä ja lämmin merivesi löi rungon yli. Komeaa kyytiä!

Samat aallot myös irrottivat peräsimen meren pinnasta ja koimme pari komeaa broachia. Oranssin kääntöpoijun lähestyessä rannikkoa läheisemmän reitin valinnut Sinilintu liiteli taas keulan eteen. Poijulta katsottuna Coomara oli ottanut reilusti etumatkaa ja Meta-Baron oli jo kadonnut Pietarsaaren sisään menevälle väylälle.

Kisan jälkeen siirryttiin nopeasti kisaoluiden jälkeen saunomaan. Illan aikana viralliselle ilmoitustaululle oli ilmaantunut myös protesti, jonka allekirjoittajina olivat kolme LYS-1 kisavenettä ja vastaajina olivat loput kanssakilpailijat. Protestin aiheena oli vapaasti käännettynä, että "mainitut LYS-1 veneet lähtivät ennen LYS-2 -veneitä". Sanktiona mainitut veneet vaativat 10 minuutin aikasakkoa oikeaan aikaan lähteneille. Kovin epäselväksi jäi, että mistä tämä protesti lopulta tuli.

Sunitan lopullinen kisa-aika oli seitsemän tuntia ja 12 minuuttia. Sinilintu paranti aikaa minuutilla ja Meta-Baron puolella tunnilla. Sijoituksissa tuolla kisa-ajalla Sinilinnulle irtosi neljäs sija, meille kuudes sija ja Meta-Baronille yhdeksäs sija. Nämä sijat luonnollisesti ennen protestikäsittelyä... Voittajaksi selvisi S/Y Julia.

Illalla kuunneltiin vielä regattateltassa viulu- & hanurimusiikkia ja käytiin rantaravintola Paviksessa syömässä. Torstai näytti olevan paikallisessa katkarapuilta ja iloinen suomenruotsi pulppusi naapuripöydistä.

Meriravintola Pavis.

maanantai 31. elokuuta 2009

MyWay Runt taisteltu läpi

Avomeripurjehdus MyWay Runt starttasi kello 19.00 Vihriäsaaren edustan jääpoijuilta. Miehistön vahvuudeksi yön läpi kestävällä reissulla tuli neljä henkilöä. Pienimmällä, kahden hengen, kokoonpanolla oli liikkeellä Ninja. Busybody taisi tehdä ennätyksen yhdeksällä miehistönjäsenellään. Kisaa varten oli jääkaappi ahdettu täyteen herkullisia energiajuomia ja erilaisia eväksiä nälkää karkottamaan. Nukkuakin oli yritetty vaihtelevalla menestyksellä.

Itse kisaan starttasi lopulta kuusi venettä ykköslyssissä ja kolme venettä kakkoslyssissä. Kakkoslys oli startannut jo kuudelta ja veneet luovivat pyörivissä tuulissa edellä.

Kisa alkoi spinaakkeriosuudella ja pallopurjeet poksahtelivat auki summerin soidessa kilpailulautakunnan veneessä. Busybody ja Meta Baron ottivat kärkipaikat ja muut veneet Tuuliaa lukuunottamatta seurasivat perässä. Spinaakkeriosuudella kuljettiin Kolmikulmalta Löyhän ohi Libertakselle ja siitä Oulu 1:lle. Löyhän jälkeen yö alkoi jo laskeutua ja kilpakumppaneiden sijaintia arvioitiin valojen perusteella. Vettä tuli niskaan kevyinä kuuroina, mutta ne eivät merkittävästi matkantekoon vaikuttaneet.

Spinaakkerit jonossa

Oulu 1:lle saavuttaessa alkoivat ensimmäiset kakkoslyssin veneet tulla vastaan ja Kiisla ohitettiin heti Oulu 1:n jälkeen. Kisakumppaneiden kesken järjestys oli suurin piirtein sama - Busybody kärjessä Meta Baron takanaan ja perässä Bohemia. Sunita ja Jahweli vaihtelivat sijoitusta vuoron perään hyvin tasaisessa spinaakkerikisailussa. Tasoitusta Jahwelille annoimme ajelemalla reilusti potkuri auki.

Tuulia paranteli tasaisesti sijoitustaan ja liimautui lopulta Bohemian kantaan kiinni. Parivaljakko kulkikin "käsi kädessä" kisan loppuun saakka.

Jahweli ja Tuulia

Oulu 1:ltä alkoi puhdas avomeriosuus Kemi 2:sta kohti. Lämmin sää ja kohtuullinen aallokko tekivät avomeriosuudesta kuitenkin varsin pliisun kokemuksen. Tällä välillä saatiin kiinni loput kakkoslyssiläiset - eli Ninja ja Venla. Kemin edustalle saavuttaessa näkyivät Ajoksen tuulivoimapuiston sekä Veitsiluodon valot merelle. VHF-kanavalla alkoi kuulua kisaohjeistukseen liittyneitä ilmoituksia Kemi 2:lle saapumisesta ja ensimmäisenä ilmoituksen teki Busybody.

Tasainen asetelma rikkoutui Kemi 2:lla, kun spinaakkerin alasveto ei sujunutkaan ihan tuttuun tapaan. Tuuli oli voimistunut ja spinaakkerin laukaisin karkasi keulamieheltä ulottumattomiin. Riuhtomisen jälkeen spinaakkeri saatiin kuitenkin alas ja luoviosuus alkoi. Tässä kohti myös merkille melko yhtäaikaa saapuneet kisakumppanit värkkäsivät omiaan ja jonomuodostelma hajosi. Aiemmin kyljessä kiinni kulkenut Jahweli jäi tässä kohti lopullisesti taakse.

Viattomalta vaikuttanut pitkäksi ajo antoi lopulta jopa 500 metriä kaulaa edessä kulkeville. Ensin 200 metriä merkiltä pitkäksi ja sitten 2 x 140 metriä luovia takaisin alkuperäiselle kurssille. Lisäksi sähläys ei vaikuttanut ainakaan parantavasti nopeuteen...

Spinaakkeriosuudella löysätty isoa ei saatu enää merkkiin ylös ja purjevalintana oli ykkösgenoa - joka jälkikäteen ajatellen oli liian suuri purje käytettäväksi. Isopurje ei päässyt oikeuksiinsa ja roikkui onnettomana. Kakkosgenoaa ei otettu käyttöön aiempien kokemusten puutteessa.

Luoviosuudella Kemi 2:lta Välikivikolle tuuli voimistui hiljakseen 6-8 metriin. "Paluumatkalle" käännyttäessä tuuli oli voimistunut jo lähes kymmeneen metriin ja purjeet levyinä lähdimme luovimaan kotia kohti. Purjevanhus ei arvostanut äärimmäistä trimmausta, vaan repesi pahanpäiväisesti vendaa tehtäessä!

Väsymyksestä hieman hitaana ollut miehistö heräsi kuitenkin toimintaan ja tuulessa surullisesti lepattanut genoa saatiin alas ja vaihto-jibi tilalle ylös. Purjeiden kanssa sähläys hidasti hieman matkantekoa, mutta mitään katastrofaalista ei ollut tapahtunut - kyseessä oli hidaste, ei este. Toinen aikasakko otettiin, kun käytiin katsomassa yhtä matalikkoa hieman turhan läheltä ja väistöliike piti suorittaa hieman ohi suunnitellusta kurssista.

Pohjanleton itämerkki ohitettiin lähes poijun pintaa naarmuttaen, mutta muuten matka oli muutenkin varsin tapahtumaköyhä. Tuulet olivat kääntyneet puuskittaisiksi ja epäsuotuisasti vastaan ja välimatka kärkeen kasvoi kasvamistaan. Aamun sarastaessa nähtiin aika ajoin Jahwelista vilahdus kaukana takana ja havaittiinpa myös Löyhän mutkassa kääntymässä olleet kisakumppanit (Tuulia ja Bohemia). Etumatkaa veneparilla oli havaintohetkellä jo varsin merkittävästi, joten kisassa pärjääminen ei vaikuttanut enää mitenkään itsestään selvältä.

Hookanan matalta luovittiin lopulta maaliin varsin rutiininomaisesti. Sijoitusta aprikoitiin matkan aikana ja hieman liian kaukana tuntuivat kisakumppanit olevan. Viimeiseksi ei jääty, mutta lopulliseksi jäänyt viides sija tuntui melko varmalta lopputulokselta. Jälkikäteen paluumatka Kemi 2:lta meni muutenkin melkoisessa usvassa ja selkeitä muistikuvia yön tapahtumista ei juuri ollut. Vissiin se sitten väsytti.

Loppuepisodi saatiin, kun etsittiin oikeaa maaliviivaa. Kilpailuohjeeseen oli merkitty jääpoiju ja bulkkilaituri - mutta tarkempi tarkastelu paljasti maaliviivan sijainniksi bulkkilaiturin ja lateraaliviitan. Tästä saatiin aikaiseksi vielä muutama jonninjoutava käännös.

Purjehdusaika oli siis lopulta 17:24:18, joka korjauskertoimen jälkeen oli 21:24:29. Aika riitti viidenteen sijaan. Reitin tutkiskelu jälkikäteen (www.gpsseuranta.net) paljasti, että Kemi 2:lle asti kisa oli vielä Sunitan kannalta varsin hyvällä mallilla - mutta luoviosuudella kilpakumppanit karkasivat. Pikaisen laskeskelun perusteella purjehdusajan olisi pitänyt olla alle 16:32:34, jotta kisa olisi voitettu - eli reitti olisi pitänyt purjehtia n. 52 minuuttia nopeammin.

Palkintojenjako pidettiin lauantaina klo 18 ja kisan voittajaksi ja Perämeren valtiaaksi 2009 julistettiin Tuulia / Timo Saukkonen (OM).