maanantai 9. heinäkuuta 2012

Perämeren yli

Herätys kello 07. Eskaaderiveneistä alkoi kömpiä väkeä ilmaa tutkiskelemaan. Pilvipouta ja tuuli sopivasta suunnasta Ruotsiin menoa varten, sehän oli matkan pisin legi ja monelle ensimmäinen kerta meren yli. Starttasimme ensimmäisinä ja heti alkuun saavutimme 8,1 solmun nopeuden. Tuulen suhteen oli siis menemisen meininki. Pikku hiljaa Marjaniemen tuulimyllyt alkoivat häipyä näkyvistä horisontissa.

Matkalla nähtiin yksi hylje, niitä on runsaasti Perämeressä ja niitähän merellä kulkijat saattavat nähdä nähdä isompiakin ryhmiä. Tämä yksilö katseli ihmeissään venettämme ennen kuin painui veden alle. Noin 11 tunnin kuluttua köydet kiinnitettiin Svinöran laituriin. Vastaanotto oli lämmin ja satamassa oli jo useita oululaisveneitä, jotka olivat tulleet kuka milloinkin aikaisemmin rantareittejä pitkin. Kaikki Marjaniemestä lähteneet veneet tulivat pikku hiljaa perille, kaikilla matka oli sujunut hyvin aika kovasta tuulesta huolimatta. Siis kaikki hyvin tähän asti.

Svinörassa on pieni sauna, josta on suoraan hyvä uimayhteys mereen. Valitettavasti merivesi oli kylmää, mutta uitiin kuitenkin. Suuri osa ruotsalaisista eskaaderiveneistäkin oli jo saapunut. Matkallehan voi liittyä mistä tahansa satamasta ja myös poistua niin halutessaan.

/Ritva

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kokoontuminen Marjaniemessä

Ensin piti hankkiutua siis Marjaniemeen, jossa oli ensimmäiset kokoontumisajot. Sääennusteita oli tutkittu tarkasti. Näytti lupailevan poutasäätä ja heikkoa tuulta menomatkaksi. Meille oli tullut ymmärrys, että lähdettäisiin yhtä matkaa kotisatamasta ja siinä uskossa olimme veneellä klo 9, mutta ketään ei näkynyt, joten epäilimme erehtyneemme päivästä.

Onneksi Avestarin pojat puuhailivat omalla veneellään siihen malliin, että uskalsimme lähteä liikkeelle, varsinkin kun omat gastimme olivat jo kasassa. Meitä oli kipparin lisäksi kipparin puoliso ja kaksi purjehduksesta innostunutta gastia. Tihkusateessa siis lähdimme ja hyvässä tullessa seilasimme Marjaniemeen, jossa aloimme odotella matkakumppaneitamme. Heitä alkoikin sitten pikku hiljaa ilmaantua satamaan. Illan suussa saapui Omppu ja yöllä viimeisenä Leda sekä meripelastusalus Hebe Kemistä, jonka oli määrä seurata meitä matkan ajan ja turvata kulkuamme.

Marjaniemessä saunottiin ja tutusteltiin tuleviin matkakumppaneihin. Testattiin tutkaa ja muista laitteita. Kaikki oli kunnossa,  joten matka niiden puolesta alkakoon. Illalla satoi ja taivaalla oli komea sateenkaari. Eskaaderiveneiden lisäksi satamassa oli vain muutama vene, muun muassa puolalainen yksinpurjehtija, joka oli Perämeren kierroksella hänkin. Rauhallista oli, meri antoi nukkua. Kippari oli halunnut Ruotsin lipun mastoon jo valmiiksi, mutta sen asentoa jouduttiin korjaamaan, kun saimme naapuriveneestä vinkin, että se oli asettunut suruliputusasentoon. No, sellaista sattuu.

/Ritva

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Eskaaderin alkutunnelmia

Meille tämä eskaaderi Sunitalla oli järjestyksessä toinen, edellisellä olimme vuonna 2009. Siis suurin osa paikoista oli jo valmiiksi tuttuja, mutta tämänvuotiseen mahtui myös pari uutta kohdetta, kuten Kluntarna Piteåssa, emmekään olleet vierailleet myöskään Tornion Letossa. Siis tältä pohjalta lähdettiin. Matka tehtäisiin nyt toisinpäin kuin edellinen, eli lähtö oli Piteån Svinörasta ja loppuhuipentuma Oulussa OTPS:n satavuotisjuhlien yhteydessä. Mukaan oli ilmoittautunut 65 venettä, joista oululaisia oli noin puolet.

Sunitaa oli huollettu pitkin kevättä ja kesää, ja koko alkuviikko ennen lähtösunnuntaita venettä bunkrattiin tulevaa varten, kun ei ollut varmaa tietoa, missä paikoissa ruoka- ja vesitäydennystä voitaisiin tehdä. Ruokaa oli varattu ainakin viikon tarpeiksi. Toinen gasteista toi tuliaisiksi kuivalihaa ja toisella oli hallussaan tieto ja taito italialaisesta keittiöstä, joten eiköhän matkastamme tule syömisenkin puolesta mielenkiintoinen. Mukaan otettiin myös sääskiverkontekotarpeet, koska etukäteen meillä oli olettamus, että sääskiä ja muita ötököitä saattaisi olla myös Ruotsin puolella.

/Ritva

torstai 21. kesäkuuta 2012

Tunnelmia Keskiyön auringon purjehdukselta

Kuvia ja tunnelmia Keskiyön auringon purjehdukselta ja paluumatkalta.

 Kisassa - olisiko Löyhän mutkaa kohti matka.

 Kisan voittaja Viiveri saapuu spinaakkerilla maaliin.

 Jälkipuintia nuotiopaikalla.

Ilta etenee.

 Hiljaisuus laskeutuu Röytän satamaan.

Paluumatka sunnuntaina - tuulta sopivasti.

 Kahvitauko Kropsussa.

Tuuli tyyntyi Kropsun pysähdyksen aikana ja kaunis kesäpäivä tuli esiin.

Kropsua kauneimmillaan. Ympärillä on reilusti vettä ja saari tarjoaa hyvän suojan matkalaiselle.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Keskiyön keksiresepti

Tämän mantelikeksireseptin voimin palauduttiin totaalisesta kisarasituksesta ja selviydyttiin paluumatkan rasituksista kunniallisesti kotisatamaan. Hyviä olivat!

Pienet mantelileivät (n. 30 kpl)
150 g sokeria
50 g ruskeaa ruokokidesokeria
1 muna
2 keltuaista
200g mantelijauhetta
1/2 luomusitruunan raastettu kuori
2 rkl vehnäjauhoja

Vatkaa sokerit, muna ja keltuaiset kuohkeaksi vaahdoksi. sekoita joukkoon mantelijauhe, raastettu sitruunankuori ja vehnäjauhot. Rullaa taikinasta jauhotetulla alustalla jauhotetuin käsin sormenpaksuisia, 5-7 cm pitkiä pötköjä. paista 160-asteisessa uunissa 8-9 min.
Mantelileipien tulee jäädä vaaleiksi ja pehmeänsitkeiksi.

Olikohan baakarimaakari Heidin alkuperäisenä reseptilähteenä Nyt.fi.

Keskiyön auringon purjehdus 16.6.2012

Miehistö: SP, RP, pilotti Heidi, keula/genoa Petteri, Iso Saku, Genoa Sami

Keskiyön auringon purjehduksen järjestää OPS sopivasti ennen Juhannusta. Reitti kulkee Oulusta Iin Röyttään tuttuun tapaan Löyhän kautta ja 5,5 metrin väylää pitkin itse saareen. Väylä tosin on tuoreissa kartoissa 5,0 metrin väylä.

Kilpailuohjeet on tehty luettavksi

Startti tehtiin tuttuun tapaan, eli tutustumatta kilpailuohjeisiin kunnolla. Jonkun pitäisi lukea ne ja merkata plotteriin, eli lähtöpaikka oli muuttunut edellisvuodesta eli menetettiin starttipaukut ja lähdettiin vain muiden perään. Sama ongelma oli melkein kaikissa muissa veneissä, eli ainoastaan Viiveri ja Sunita purjehtivat radan oikein I-LYS-veneistä. Muut veneet saivat huomattavan edun oikaisusta sillä esim. Sunita kiersi myös punaisen reunaviitan ja joutui ottamaan ylimääräisen luovin radalla. 

Genoahässäkkää alkutaipaleella

Lähdön mentyä miten meni oli vain luontevaa, että genoan skuutit irtoavat purjeesta. Toisen skuutin solmun ollessa ehjä, oli selvää että skuutit oli sidottu toisiinsa ja toisesta skuutista oli pettänyt solmu. Genoaa pidettiin gastivoimin alhaalla & vedossa ja solmut tekaistiin uusiksi. Genoan skuuttien kiinnitys tulee tarkistaa, eli solmut täytyy vetää todella tiukkaan tai pitää hankkia hela jossa solmuja ei tarvita. Skuutti irtosi alkumatkassa ja jäätiin lähes kaapelinmitta muista menijöistä. Vika kipparin ohjeistuksessa.

Veneen trimmimysteeri

Veneessä on jokin huomattava säätövirhe tai runko on kiero. Styyran halsilla nopeus on yhden solmun korkeampi? Olisko alavanttien kireydessä jotain häikkää, eli masto kaartuu alaosastaan eri tavalla eri halsseilla?? → takilan trimmaus uusiksi → tämä huomattiin kun Marella jäi styyran halssilla selkeästi ja paaralla saavutti.

Käännöksissä opeteltavaa

Gastien pitää keskittyä kunnolla suoritukseen, eli skuutti täytyy ehtiä vetämään sisään käsin → skuutin irroittajan pitää huolehtia että skuutti ei ole kenenkään jaloissa eikä juutu vinssiin. Vastaavasti ohjaajan pitää seurata genoan hoitajien liikkeitä käännöksen aikana eli säätää käännösnopeutta sen mukaan. Genoa täytyy viedä maston ohi, jotta käännös onnistuisi kunnolla.

Spinuhäslinki Löyhän mutkan jälkeen

Löyhän mutkalla spinun nosto meni pieleen ja tuloksena tissiliivit. Todennäköisesti tissarit iskivät satunnaisesti toisen kerran, mutta seuraavalla kerralla varmistetaan että uusi gasti varmasti tekee pakkaamisen keulagastin toivomalla tavalla. Käsittääkseni pakkaamisessa ei ollut virhettä vaan onnetar vain ei suosinut. Mietitään mitä jatkossa tehdään. Jäätiin kisailijoista pari kaapelinmittaa legin aikana.

Ohjaus

Uusi naispuolinen pilotti hoitaa homman oivallisesti eli vertailukohteena ollut Marella saatiin jätettyä aivan mukavasti. Ongelma oli todella Sunitan mystinen nopeusero eri halsseilla?

Navigointi

Uusi plotteri oli vielä totuttelemista vaille vaikka rata olikin tuttu. Radan merkkaaminen täytyy vastaisuudessa tehdä aiemmin kuin kisan aikana eli lähtölinjan paikka pitää olla tiedossa ja kääntömerkkien koordinaatit pitää tarkistaa rataa merkattaessa.

Tehtäväjärjestys

Pitää edelleen muistuttaa että mitkä tehtävät ovat sillä hetkellä tärkeitä, eli vene pitää saada maksimivauhtiin mahd nopeasti esim spinusotkujen aikana ja jälkeen. Ei siis pidä lähteä selvittämään epäolennaisia köysivyyhtejä tai spinua silloin kun pitää saada normaalipurjeet vetoon.

Yhteenveto Keskiyön auringosta

Kokonaisuutena kisa meni aivan hienosti kommelluksista huolimatta. Ohjaus oli ammattimaista pilotin tuoreudesta huolimatta ja vene kulki ainakin toisella halssilla. Jos oikein tosissaan aiotaan kilpailla niin purjeiden säätö tulee olemaan jatkuva prosessi kaiken voiman talteenoton vuoksi. Isopurjettakin tulee säätää jatkuvasti vaikka se aika raskasta onkin.

Kippari

Ensimmäinen tiistis - jälkiraportti

Team: Petteri, Heidi, Saku, Kari L the coach,
Ohjaaja: SP
Tuuliolosuhteet: WNW 6-7 m/s ei tiukkaa luoviosuutta (Sirenan tuuli), spinupuomi styyra poijulta Purjeet: 1-genoa, iso spinu
Sijoitus: 3.

Startti

SP hermoilee tapansa mukaan startissa (kellon puuttuessa & ilman) eikä pysty pitelemään hevosta lähestymällä linjaa liian aikaisin. Vinon lähtölinjan lähestyminen järkevää tuulen alapuolelta, jolloin jarruttelu on helpompi tehdä. 

1-legi

Genoalle olisi tarvittu levittäjä (genoabarberi tai heittoploki reunakiskoon) skuuttauspisteen siirtämiseksi ulommas→ vaikutus olisi näkynyt tuulitunnelin avautumisena ja isopurjeen pakkaamisen vähenemisenä, isopurjeen hoitajan olisi pitänyt tehdä jatkuvaa jumppaa ruoripaineen poistamiseksi; skuuttauspiste takana –gps-nopeus 6,8 – 7,5. Barduuna olisi pitänyt kiristää tuulenvoimakkuuden vuoksi jo startissa.

2-legi

Käännös päätettiin ottaa rauhassa koska poijulla jiippi. Spinu meni tissareille ja sitä yritettiin turhaan avata voimankäytöllä ja ohjausliikkeillä. Oikea suoritus: spinu välittömästi alas ja skuuttien selvitys. Uusi nosto ison takana varoen keulavanttikiertymää. Tässä meni tiistiksen voittomahdollisuus. Spinu saatiin ylös Hermannin eteläisellä, ohjaussuunta slöörillä puomi styyrassa Windex styyran lipassa. Hyvä veto. Perävantin löysäys pitää kuulua ison hoitajan tehtäviin.

Kipparin virheohjaus väärälle kääntömerkille. Coach neuvoi jiipin ja purjehduksen ilman puomia (ei ole sallittua kovin pitkään). Käytetään jiippiskuutteja/gaijoja tai tulevaisuudessa spinubarbereilla varustettuja yksinkertaisia skuutteja/gaijoja, siksi että pystytään pitämään purje hallinnassa korkeussuunnassa. Ohjaajalla tärkeä rooli kääntää vene synkroonissa hallitun jiipin onnistumisessa.

Ison puomi sivuvantin lähelle. Venettä ohjataan siten että Windex on jonkin verran haarukan ulkopuolella. Muussa tapauksessa spinun täydellinen sakkaus ja suuri vaara kietoutua keulavantin ympärille tuhannen sykkyräksi. Spinua ei saa helposti uudestaan vetämään ilman puomia. Spinun lasku meni oivallisesti vaikka aavistuksen verran myöhässä. Sirenan kaltaisessa veneessä ongelmana saalinkien taaksesuuntautuminen, jolloin isopurjeen välttämätön aukaiseminen syö kipparin hermoa kun vaarana on että saalinki menee purjeesta läpi. Tosin spinu poistaa tätä painetta.

3-legi 

Genoan skuuttaus tuli aloittaa riittävän aikaisin jotta se olisi ollut heti vedossa. Takavantti ja barduuna olisi tullut kiristää legille lähdettäessä. Ensimmäinen ohitustilanne, joista selvittiin veneiden pienuuden vuoksi alakautta säätämällä purjeet vetoon ja vauhdilla ohi. mikäli isompi vene olisi ollut edessä niin ohitus olis ollu t vaikea ja ainoastaan kovan kaksintaistelun kautta harhautusliikkeillä. Jälleen olisi tarvittu heittoplogia genoan skuuttipisteen siirtämiseksi ulommaksi, mutta sijoitukseen sillä ei olisi ollut vaikutusta. Legi meni muuten hienosti vaikka keulaveneet olivatkin karussa. Bohemia ja Meta-Baron jäivät omien sählinkien vuoksi kauas taakse. Hieno aloitus kaudelle kahdella taitavalla vihreänokkagastilla.

Mitä opittiin?

Tehtävien tärkeysjärjestys pitää opetella hässäkkätilanteita varten, eli pitää pystyä näkemään mitkä toimenpiteet ovat välttämättömiä lisävirheiden estämiseksi. Roolitus tulee mukaan kun saadaan kokemusta gasteille. Heidistä olen ajatellut ohjaajaa, joten pääsisin purjeiden säätämiseen ja taktikointiin.

//SP

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Tuulisia Tiististunnelmia



 Spinaakkeriajoa.

Takaa-ajoa Kolmikulman jälkeen.

 Matkalla maaliin. Takana vaanii Busybody.


tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kesä 2012 käynnistetty

Sunita seilaa taas. Toukokuussa kattavan huoltorupeaman jälkeen ensikosketus veteen tapahtui purjehduskoululaisten toimesta ja heti ensimmäisenä kesäkuun tiistaina päästiin Tiistiksiin harjoittelemaan.

lauantai 13. elokuuta 2011

Alkukesän tapahtumia

Sunitan blogissa on ollut hiljaisempaa, joten tässä yhteenveto kesän 2011 tapahtumista ja kisoista.


Kesälomien aikaan ei Sunita tehnyt muutamaa päivää pidempää reissua ja ajallisesti pisimmäksi retkeksi jäi vierailu Kemissä heinäkuun lopussa. Oulusta lähdettiin iltapäivästä purjehtimaan kohti pohjoista tarkan määränpään ollessa avoimena. Tuulta näytti riittävän, joten määränpääksi valittiin Kemi. Tuuli kuitenkin tyyntyi iltaa kohti ja kun ainoa liike veneessä syntyi mainingeista oli aika laittaa kone käyntiin ja ajaa perille. Matkaan käytettiin lopulta noin 11 tuntia.

Kemin purjehdusseurojen satama on itsessään kyllä varsin viihtyisä ja hyvillä palveluilla varustettu. Sattumalta nähtiin myös Puolan lipun alla kulkenut vene, joka kuitenkin lähti yötä vasten vielä jatkamaan matkaansa johonkin päin. Miehistö kantoi puhtaita vaatteitaan pesutuvalta veneeseen kun vielä itse laitoimme iltapalaa nuotiolla.

Seuraavana päivänä ajoimme koneella täysin tyynessä kelissä Härkälettoon, joka sijaitsee n. Kuivaniemen kohdalla mantereelta päin katsottuna. Vatungin tuulimyllyt näkyivät suojasatamaan varsin hyvin. Härkäletto on pieni saari, jossa on myös pieni suojasatama ja laituri. Satamaan mahtuu kerralla muutama vene ja pienen paikkojenvaihtoleikin päätteeksi saimme myös Sunitan mahtumaan laituriin parilla pohjakosketuksella. Syväystä satamassa on ainakin 1,7 metriä - mutta lähempänä rantaa tämä ei pidä ihan paikkaansa. Härkäletossa on "nähtävyyksinä" käytöstä poistuva majakka ja vanhoja siikakellarien jäänteitä muinaisilta kalastusajoilta periytyneinä. Paikalliset tiirat tulivat tottuneesti närppimään saalista satama-altaasta, kun vene saapui laituriin. Paikalliset kalastajat olivat ilmeisesti opettaneet linnut tavoille. Mukavana bonuksena olivat saaren runsaat metsämansikka- ja viinimarjaesiintymät.
Härkäletto

Härkäletosta matka jatkui seuraavana päivänä etelää kohti tyynessä säässä. Aurinko paisto nahkaa täydeltä taivaalta ja sama keli jatkui myös perillä Röytässä. Saarella ei tapahtunut sen ihmeellisempää - laiturissa oli muutama vene ja sauna oli seuran majalla kuumana. Reissun neljäntenä päivänä purjehdittiin takaisin Ouluun.

Mullit Kraaselissa

Kisakausi käynnistyy

Sunitan osalta kauden ensimmäiset kisat olivat Hailuoto Weekendissä. Osallistujia oli rajallisesti (ykköslyssissä kaksi), mutta silti saavutettu ykkössija kelpasi puheenaiheeksi illalla :) Marjaniemeen oli järjestetty tanssit esiintyjineen ja satama oli melko lailla täynnä. Kisaaminen ei kuitenkaan tuntunut veneilijöitä kiinnostavan.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna kisattiin Nautilus Cupin merkeissä ja tällä kertaa osallistujia olikin jo ihan mukavasti. Kisapäivää oli aikaistettu perjantaille, jotta kilpailijat ehtisivät nauttimaan myös lauantain Elojuhlista. Merenkävijöillä oli myös järjestelyvastuu Elojuhlista ja merkittävä osa talkootyöläisistä saapui kisaveneissä paikalle yötä vasten.

Itse kilpailu oli varsinaista väsytystaistelua, sillä lupaavan alun jälkeen tuuli tyyntyi Löyhän mutkaan saavuttaessa. Saimme alussa hyvän johtoaseman kisassa, mutta tuulen tyyntyessä takaa-ajajat ottivat meidät kiinni ja ajoivat edelle. Löyhän mutkassa edettiin Kropsuun asti 1-2 m/s tuulessa ja aurinko alkoi laskemaan. Muutama vene antoi tässä vaiheessa periksi, mutta tuulen kääntyessä maatuuleksi kisa jatkui. Alca Torda, Tuulia, Sinilintu ja Doris 2 olivat karanneet edellemme, mutta tilanteen muuttuessa aloitimme ei-niin-hurjan takaa-ajon. Enemmänkin metsästimme jokaisen tuulenvireen mitä vain lähialueelta löytyi ja pikkuhiljaa hivuttauduimme lähemmäksi edellä kulkijoita. Keskiyön lähestyessä tuuli voimistui muutamaan metriin ja hommassa alkoi olla taas etenemisen tuntua. Loppusijoituksena kisassa oli n. 8,5 h purjehduksen jälkeen kolmas sija Sinilinnun ja Alca Tordan jälkeen.


Satamaan saavuttaessa totesimme Elojuhlavieraiden jo saapuneen perille ja pääsimme kätevästi kiinnittymään kolmanteen riviin ankkurin avustuksella. Kylkeemme kiinnittyi vielä perässämme saapunut Omppu. Muutenkin periaatteena oli että aina mahtuu vielä yksi ja näin myös tapahtui - tilaa löytyi jokaiselle kisaajalle. Viikonlopulla ei jääty kovin kauaksi 200 venekunnasta Röytässä!

Lauantain Elojuhlat menivät mallikkaasti ja merenkävijöiden talkoolaisten etujoukko oli tehnyt pitkää päivää ja erinomaista työtä saaren kuntoonlaittamisessa. Lauantaina aamu alkoi merellisellä aamiaisella ja päivän mittaan nähtiin monenlaista ohjelmaa. Metsähallitus piti tietoiskuja Röytästä ja sen historiasta sekä kasvillisuudesta, Merivartiosto järjesti pelastusnäytöksen ja Nautilus Cupin toinen osakilpailu pidettiin rannalla 13 joukkueen voimin. Tämän kirjoittaja pitäjä ryhtyi Röytän Jyrki Sukulaksi ja ruokki juhlavieraita muurikkaletuilla ja grillikyljellä päivän mittaan. Tietystikään ei pidä unohtaa perinteistä lohisoppaa, jota tarjottiin vierailijoille. Lapsille oli oma ohjelmansa ja finaalissa nähtiin tiukkatunnelmainen lasten karkkibingo. Ilta huipentui tansseihin Riemuliiterissä, joka oli laitettu ennennäkemättömän hienoon kuntoon! Kokonaisuutena Elojuhlat koki tänä vuonna melkoisen piristysruiskeen ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan miten seuraava järjestäjä pistää paremmaksi :)

Tänä viikonloppuna olisi edessä Oulu Regatta, jonka järjestämisvuorossa on 130-vuotisjuhliaan viettävä Oulun Purjehdusseura.